|
Iso-Karhun polkuJärveä ympäröi luontopolku, joka ehdottomasti kannattaa kulkea. Harvoin pääsee kulkemaan yhtä erämaisessa ympäristössä kuin mitä Ison-Karhun ympäri vievä polku on. Kirkkaanakin päivänä voi taivas kadota jylhien kuusien kaartaessa oksansa pienen kulkijan turvaksi.
Iso-Karhun polku alkaa Rönkönlammen kohdalta ja menee Karhuvaaran ylitse, josta avautuu näkymät aina Pieliselle asti ja jatkuu järven ympäri osittain luontoapolkua ja tietä pitkin. Iso-Karhun polku on merkattu punaisella. |
|
JuukaharjuKaunista harjumaisemaa, soita ja vanhaa metsää kelopuineen pääsee ihailemaan Juuan omalla harjureitillä. Seitsemän kilometrin mittaisesta polusta kuljetaan nelisen kilometriä harjun päällä.
|
|
KuohunkiertoLuonnonkaunis Kuohusuot-suoalue lampineen ja hetteikköineen on noin 2,5 kilometriä pitkä ojittamaton suo, jonka ympäri kulkee patikkapolku. Kuohunkierto-polulla on pituutta noin viisi kilometriä.
Kuohunkierrolle pääset myös Iso-Karhulta. |
|
Erämaakirkko
Juuan evankelisluterilaisen seurakunnan erämaakirkko puisine penkkeineen sijaitsee Kuohusuot-nimisen suoalueen reunamilla, Lehmisuon vieressä.
|
|
Keihäsjoki
Keihäsjoella on noin viiden kilometrin mittainen merkkaamaton retkeilypolku, jota pitkin pääsee Petäisen Vuokrakämpälle.
|